English | Suomeksi

Lemminkäisen temppeli

Flamman tuliteatteri on tarina Lemminkäisestä, joka joutuu suorittamaan Tuonelassa Louhen asettamia tehtäviä saadakseen kauniin Pohjan Neidon omakseen. Lemminkäisen temppeli on Flamman Kalevala-trilogian toinen osa.

Ensimmäinen osa Tulta iski ilman Ukko päättyy Kalevan ja Pohjolan väliseen suureen sotaan. Sampo jää Pohjolaan ja aikojen saatossa siitä kuullaan vain legendoja. Kalevassa Lemminkäinen päättää kuitenkin löytää kadonneen Sammon ja lähtee kohti Pohjolaa etsimään ikiaikaista aarretta. Matkallaan Lemminkäinen tapaa kauniin neidon, johon rakastuu. Neito osoittautuu Pohjolan valtiaan, Louhin tyttäreksi. Pohjolasta löytyy myös Sampo, jota Louhi ei voi käyttää ilman avaimia Tuonelasta. Niinpä Louhi asettaa Lemminkäiselle ehdon tyttären käden saamiseksi: Lemminkäisen on matkattava Manalan majoille etsimään avaimia. Mutta onnistuuko Lemminkäinen? Pääosissa Niko Virtanen (Lemminkäinen), Katra Solopuro (Pohjan neito) ja Samuli Kivinummi (Louhi).

Viime vuonna Flamman 30 esiintyjää sukelsi muinaissuomalaisen mytologian pyörteisiin. Tänä vuonna tarina jatkuu ja seikkailuun tuovat lisää vauhtia mm. trikkaajat, teatterimusiikki- ja musiikkidraaman linjan tanssijat sekä Sorin Sirkuksen nuoret taitajat. Trilogian viimeinen osa nähdään Pyynikillä vuonna 2011.

Flamma on Suomen suurin tuliryhmä joka esiintyy aktiivisesti ympäri maata. Flamma järjestää vuosittain Tampereella tuliteattereita, jotka ovat ihastuttaneet katsojia jo vuodesta 2002. Flamman taustalla on Tulikollektiivi Flamma ry, jonka tarkoituksena on tuli- ja valotaiteen edistäminen.

Lisätietoa ja linkkejä INFO -sivulta