Ilman Ukko saa tulta iskemällä ja antaa sen Ilmattarelle tuuditeltavaksi. Ilman impi kuitenkin pudottaa tulen, joka tipahtaa taivaiden halki Kalevan kankaalle. Kullervo löytää tulen ja vie sen Ilmarisen ahjoon. Takomalla tulesta syntyy maaginen Sampo, jota Pohjolassa asuva Suomen noita Tuulentarkka havittelee. Mutta kuinka käy, kun Sammon voima valjastetaan Alisen palvelukseen?
Flamma on perustettu vuonna 2002 ja siitä lähtien se on järjestänyt Tampereella lumoavia tuliteatteriesityksiä. Viime vuosina Pyynikin kesäteatteri on herännyt syksyisin eloon esityksissä, joihin liekit, Pyynikin maisemat ja sadunomaiset hahmot ovat luoneet ainutlaatuisen visuaalisen ilmeen. Kesäteatterissa vuosina 2007 ja 2008 esitetty tuliteatteri Narrien Uni sai Tampereen kaupungilta vuoden kulttuuriteko 2008 -palkinnon. Tänä vuonna Flamman 30 esiintyjää sukeltavat muinaissuomalaisen mytologian pyörteisiin.
"Varmaan kauneinta teatteria mitä koskaan olen nähnyt."
"Kiitokset taidokkaasta ja lumoavasta lauantai-illasta Pyynikillä. Tunnelma oli kuin sadussa. Ihanaa taituruutta, osaamista ja luovuutta. Hieno elämys, joka kantaa pitkälle syksyyn."
"Pyynikin kesäteatterin parhaat palat tulevat vasta syksyllä." (Aamulehti 28.9.2008)
Tervetuloa seuraamaan tuliteatterin valmisteluja Flamman Tulta iski ilman Ukko - tuotantoblogista
Ilman Ukon tapahtumasivu Facebookissa
Flamman internetsivut www.flamma.fi
Flamman edellinen tuliteatteri Narrien Uni
